Maanantain uintivuoro alkaa 19.9.

12.09.2016

"Lahden Uimahalli aukeaa ma 19.9. klo 13.30 eli sillä viikolla olisi tarkoitus aloittaa myös talven vakiovuorot. Ison altaan osalta seura huolehtii rataköysistä vuorojen loputtua eli jättää altaan siihen kuntoon rataköysien osalta kuin vuorolle tullessa."
 
X-trin vuoro siis ma 19.9. alkaen klo 20:30-21:30. Ennen klo 20:30 sisään.
 
Alla vielä muistutuksena uinnin ohjeistus, jolla pyritään takaamaan kaikille mahdollisuus oman tasoiseen, sujuvaan ja mukavaan treenaamiseen.
 
Uintivuorojen ohjeistus:
 
1. Veteen mennään siten, että muut radalla uivat huomaavat sen. Altaan päädyssä seisotaan siis sen aikaa, että muut radalla jo uivat ovat uineet kerran ohi.
 
2. Kiertosuunta vastapäivään.
 
3. Käännökset tehdään radan keskellä. Taukoa pidetään radan reunoissa, ei keskellä. Käännöksiin annetaan tilaa tarvittaessa.
 
4. Lippujen ja päädyn väli rauhoitettu – päädystä lähdetään uimaan ennenkuin edellinen uimari tulee lipuille tai sitten päästetään uimaan päätyyn ja lähdetään perään vasta kun liput on taas ohitettu. (Liput = 5m päädystä olevat altaan poikki menevät liput).
 
5. Jos tunnet läpsyn jalkapohjassa, päästä takana uiva ohitse päädyssä, jättäytymällä uintisuunnassa oikeaan reunaan ja pysähtymällä hetkeksi. Näin tehtäessä kenenkään ei tarvitse häiriintyä jatkuvasta jalkapohjien läpsimisestä tai joutua spurttailemaan hitaampien ohitse.
 
6. Älä lopeta uimista ennen päätyä. Takana uiva joutuu myös keskeyttämään uintinsa tai voi syntyä yhteentörmäys.
 
7. Nopeimmat uivat keskiradalla ja sen molemmin puolin seuraavaksi nopeimmat ja reunaradoilla aloittelevat. Pyramidina keskeltä reunoille, vauhdinjako normaalin matkavauhdin perusteella radoille seuraavanlainen: keskirata 1’30-1’45/100m (tai nopeampi), seuraavat radat 1’45-2’00/100m ja reunaradoille 2’00->/100m.
 
Hyviä treenejä!
 
X-tri Lahti
 
24.10.2023Kutsu: sääntömääräinen syyskokous ja kauden päättäjäiset 10.11.2023
11.04.2023Kutsu: Seuran sääntömääräinen kevätkokous 2023
11.04.2023X-tri Cupin ilmoittautuminen auki!
19.04.2021X-tri varjocup 5km juoksu
19.04.2021X-tri Cupin aloitus siirtyy!
11.12.2020Sääntömääräinen syyskokous
26.11.2020Kutsu: sääntömääräinen virtuaalinen syyskokous 10.12.2020
15.04.2020Seuran sääntömääräinen kevätkokous 2020
14.02.2020Seura-asujen tilaukset 18.2. asti
10.11.2019Syyskokous ja kauden päättäjäiset pe 8.11.

Siirry arkistoon »